Kasvatus


Kun yli kymmenen  vuotta sitten hankin ensimmäisen lemmikkikanin, olin sulaa vahaa sen sileän tien. Kuinka äärettömän seurallinen, kekseliäs ja toimelias lemmikki voikaan kani olla, kun vain on kiinnostunut panostamaan sen hoitoon & käsittelyyn.

Kanit ovat yhä tänä päivänä minulle ensijaisesti lemmikkejä, toisin sanoen vaikka en kasvattaisikaan, kanit kuuluisivat elämääni samalla tavoin kuin tänäkin päivänä. Kuten muidenkin eläinten, kanien hyvinvointi ja niin sanottu elämisen arvoinen elämä on aina tärkeysjärjestyksessään numero yksi. Ylipäänsä toivon tietoisuutta kanien hyvästä pidosta leviävän yhä laajemmalle.

Näin meillä kasvetaan

Odottava emo muuttaa yleensä hyvissä ajoin ennen poikasten syntymää talomme vieressä sijaitsevasta kanien omasta tilasta tähän kanssamme saman katon alle, jolloin poikaset syntyvät sisällä tai emo ja poikaset muuttavat tänne, poikasten ollessa muutaman viikon ikäisiä.

Poikaset elävät täällä luonamme siihen saakka, kunnes luovutusikä koittaa ja osa kaneista muuttaa omiin koteihinsa, osa sijoituskoteihin tai jää kotiin kasvamaan.

Hyvä kasvatus on rikas alku elämäntaipaleelle, jonka vuoksi pidän vain äärimmäisen positiivisena sitä, että pikkupuput tottuvat kääröstä asti moniin arkipäiväisiin asioihin. Imurin hurinasta kynnenleikkuuseen ja koirista kissoihin. Ja usein myös kerjäämään porkkanaa jääkaapilla.. ☺

Poikasen matkaan: Pirpanaboksi

Uuteen kotiin muuttavat pupulapset saavat mukaansa ns. pirpanaboksin, joka on käytännössä pienokaisen matkapaketti maailmalle. Se sisältää mm.

• Sukupaperit
• Ruokapäiväkirja
• Tietoa kaninpoikasen muutosta
• Yhteystietolomake
• Matkapaketti tuoreruokaa
• Matkapaketti tuttua pellettiä

Sisältö voi vaihdella, mm. tuoreruokien ja mahdollisten mukana olevien herkkujen osalta. Jo ennen uusiin koteihin lähtemistä on pikkuisten kanssa hiljalleen totuteltu monien erilaisten tuoreruokien syömistä, jonka vuoksi Pirpanaboksi sisältää ns. ruokapäiväkirjan, eli kirjallisen selonteon siitä, millaisia ruokia poikanen on ehtinyt elämänsä alkutaipaleen aikana maistelemaan.

Kasvatinomistajan tuki & turva

Koen tärkeäksi, että tuli eteen sitten isompi tai pienempi asia, minuun voi aina olla yhteydessä.  Olen myös aivan äärettömän iloinen saadessani kuulla kasvateistani vuosien varrella ja pyrin aina tarpeen vaatiessa auttamaan eteen tulevissa kysymyksissä. Kuulumisia ja kuvia saa aina lähettää, voit olla varma että ne ovat aina äärettömän odotettuja!

Mikäli kasvatistani joudutaan luopumaan, se on enemmän kuin erittäin tervetullut takaisin luokseni. Haluan pitää kynnyksen kanin palauttamiseen mahdollisimman matalana esimerkiksi erilaisten elämänmuutosten edessä, jonka vuoksi en utele syitä luopumisen taustalta, mikäli kaninomistaja ei itse halua niitä tuoda esille. Minulle on tärkeintä, että jokainen kasvatin omistaja tietää, että tilanteen vaatiessa kani on helppo palauttaa luokseni, jonka jälkeen etsin ajan kanssa uuden ja juuri sille sopivan kodin.

Kun otat ensimmäisen kerran yhteyttä

Kun otat ensimmäisen kerran yhteyttä kyselläksesi kania, toivon sinun jo ensimmäisessä viestissäsi kertovan jotain itsestäsi ja perheestäsi, sekä toiveestasi millaista kania olet etsimässä. Näin pääsen jo heti alussa hieman tutustumaan sinuun ja voimme tarvittaessa yhdessäkin miettiä, mikä pupu olisi sopiva juuri sinun perheeseesi.

Asioita joita voit viestissäsi mainita:

• Millainen koti/perhe pupua etsii
• Mahdollinen aikaisempi kokemus kaneista
• Onko perheessä muita lemmikkejä
• Millainen asuintila kanille olisi uudessa kodissaan
• Mainitse, mikäli olisit valmis ottamaan sijoituskanin

Liian pitkiä viestejä ei oikeastaan voi ollakaan, sillä hyvin mielelläni luen saamiani viestejä, joissa kerrotaan kaikenlaista ☺

Sijoitus

Olen melko tarkka sen suhteen, minkä verran haluan itse pitää kotona kaneja, jotta kaikilla on mahdollisuus elää reipasta pupunelämää. Toisin sanoen, että jokaiselle riittää aikaa ja huolenpitoa yksilöllisesti, eikä vain yhtenäisesti.

Siksi erittäin mielelläni sijoitankin kaneja mukaviin koteihin, joissa niistä jokainen saa elää ansaittua lemmikkipupun elämää ja joskus sitten mahdollisesti pyörähtää täällä kasvatuskodissa poikueen verran. Mitään pelottavia sijoitusehtoja ei ole tapanani sanella - tärkeintä on, että pupulla on vastuuntuntoinen rakastava koti, jollaisen se ansaitsee. Kannattaa rohkeasti kysellä ☺